Espanyol

Real Club De Espanyol on perinteikäs barcelonalaisseura, joka usein kuitenkin jää paikallisvihollisensa FC Barcelonan varjoon. Espanyolilla on silläkin ollut hetkensä, sillä joukkue on onnistunut voittamaan yhteensä neljä kertaa Copa del Reyn. Tämän lisäksi se on pelannut kaksi kertaa UEFA Cupin (nyk. Eurooppa Liiga) finaalissa.

Kun paikallisvastustaja Barcelona edustaa Katalonian itsenäisyysmielisiä, on Espanyol nimensä mukaisesti kaiken tämän vastakohta. Poliittiset ja aattelliset näkemyserot ovatkin hiertäneet seurojen välejä, eikä väkivaltaisuuksilta ole vältytty viime vuosina seurojen välisissä derbi barceloneissa.

Espanyol pelasi ennen vuonna 1927 rakennetulla ja vuoden 1992 olympialaisiin remontoidulla Barcelonan olympiastadionilla. Syksyllä 2009 joukkue pääsi kuitenkin muuttamaan omalle stadionilleen, kun seuran rakentama yli 40 000-paikkainen Estadi Cornellà-el-Prat avattiin juhlavin menoin. Trivia-tietona mainittakoon, että uudelle stadionille on mahdollista ostaa myös oma uurnapaikka, johon maallisen elämän jäänteet voidaan säilöä. Nähtäväksi jää, tuleeko stadionista viimeinen leposija monelle sinivalkoisten kannattajalle.

Kausi 2018/2019

Espanyol yllätti monet sijoittumalla sijalle 7. Lopulta joukkue kiilasi kahdeksanneksi jääneen Athleticin ohi vain maalieron turvin. 7. sija tarkoitti barcelonalaisjoukkueelle paikkaa tämän kauden Eurooppa Liigan karsintoihin. Huomioitavaa on, että vielä kierroksella 11 joukkueen sijoitus sarjataulukossa oli 2.

Päävalmentaja Rubi jätti seuran kauden päätteeksi, kun Real Betis maksoi katalaanivalmentajan release clausen. Rubin perässä Betisiin siirtyi paras maalintekijä Borja Iglesias. Viime kaudella 17 maalia iskeneen Igelisiasin menetys on joukkueelle valtava tappio.

Toimituksen arvio 2019/2020

Tällä kaudella katalaanit pelaavat Eurooppa Liigaa, mikä matkusteluineen asettaa joukkueelle omat haasteensa. Europelit motivoivat pelaajia ja faneja, mutta vaarana on, että keskittyminen siirtyy liikaakin eurokentille. Espanyol saattaa hyvin löytää itsensä putoamiskamppailusta kauden edetessä.

Lataa...
Lataa...