Athletic

Bilbaon ylpeyden Athletic Clubin juuret ulottuvat aina vuoteen 1898 saakka. Perinteikäs seura on tunnettu kiihkeistä baski-arvoistaan ja vankkumattomista seuraperinteistään.

Los Leones (suom. Leijonat) on voittanut La Ligan kahdeksan kertaa ja Copa del Reyn 24 kertaa. Edellisestä La Liga -mestaruudesta on kuitenkin ehtinyt vierähtää jo tovi, sillä Athletic nosteli La Ligan mestaruuspokaalia viimeksi keväällä 1984.

Athletic on tunnettu perinteestä, jonka mukaan seurassa saa pelata ainoastaan baskitaustaisia pelaajia. Monesti tämä tulkitaan niin, että seura nostaa edustusjoukkueeseen pelkästään omia kasvatteja. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, vaan Athletic hankkii varakkaana seurana parhaita junioreita ympäri baskimaata, esimerkiksi paikallisvastustaja Real Sociedadin arvostetusta Zubietasta.

Athletic edustaa monille bilbaolaisille baski-perinteitä ja juuri näiden baskiperinteiden ja poliittisten jännitteiden vuoksi esimerkiksi ottelut Real Madridia vastaan äityvät varsin kuumiksi.

Athletic siirtyi syksyllä 2013 pelaamaan uudelle San Mamés Barrialle, joka rakennettiin entisen San Mamésin kylkeen.

Kausi 2018/2019

Edellinen kausi oli Bilbaon ylpeydelle vaikea, ainakin mitä tulee kauden alkuun. Syyskauden aikana joukkue vajosi teoreettiseen putoamistaistoon, josta kuitenkin se nousi lähemmäs totuttua sarjataulukon yläpäätä. Eduardo Berizzo sai lähteä päävalmentajan paikalta joulukuussa ja tilalle astui 5. joulukuuta Gaizka Garitano, joka sai joukkueen heräämään.

Garitano muokkasi joukkueen pelitapaa enemmän vastahyökkäyksiin nojautuvaksi. Joukkue hävisi Garitanon tulon jälkeen ensimmäisen kerran vasta 2. helmikuuta. Tällöin vastassa oli “El Derbi Vasco” paikallisottelussa suurin vihollinen Real Sociedad.

Kauden päätteeksi koettiin myös haikeita jäähyväisiä, kun seuran oma kasvatti ja 12 vuotta punavalkoista paitaa kantanut Susaeta jätti Bilbaon taakseen liittyäkseen Japanin liigan Gamba Osakaan.

Lataa...
Lataa...