Artikkelikuva: Klassikoita vuosien varrelta

16.12.2019

Klassikoita vuosien varrelta

El Clásico on yksi jalkapallomaailman suurimpia otteluita, monen papereissa jopa se kaikista suurin.

Ikuiset kiistakumppanit Real Madrid ja Barcelona ovat suurseuroja, joiden kokoonpanoja tähdittää toinen toistaan taitavammat jalkapalloilijat. Huippuyksilöt eivät kuitenkaan yksin tee ottelusta niin isoa. Itse asiassa ottelun suuret panokset ja joukkueiden paineet ovat monena vuonna tehneet niistä itseasiassa varsin vaisuja. El Clásicon suuruuden ymmärtää kunnolla vasta kun kaivautuu hieman seurojen ja samalla koko Espanjan historiaan.

Näiden kahden suurseuran taistelusta on kirjoitettu kokonaisia kirjoja. Taisteluparin koko historian kertominen yhdessä artikkelissa on käytännössä mahdotonta. Sen sijaan, kerromme muutamia tarinoita joukkueiden välisistä kohtaamisista vuosien varrelta.

Lokakuu 1953, Santiago Bernabéu, Madrid

Yksi Real Madridin ja Barcelonan välejä hiertäneistä selkkauksista oli tapaus Alfredo di Stéfano. Sittemmin yhdeksi kaikkien aikojen jalkapalloilijoista kehittyneen argentiinalaishyökkääjän perässä olivat alunperin molemmat seurat. Lopulta Di Stéfanolla oli sopimus molempien joukkueiden kanssa ja riita ajautui niin pitkälle, että Espanjan jalkapalloliitto tuomitsi Di Stéfanon pelaamaan kaksi kautta molemmissa joukkueissa.

Barcelona kuitenkin happamana luopui oikeuksistaan, ja Di Stéfano jäi Madridiin, jossa argentiinalainen oli yksi pääarkkitehtejä seuran dominoidessa La Ligaa ja koko Eurooppaa 1950-luvulla. Di Stéfanon johdolla Real Madrid voitti kahdeksan mahdollisesta 11 La Liga -mestaruudesta. Näistä jokainen lisäsi Barca-fanien tuskaa – ja katkeruutta.

Di Stéfanon ensimmäisessä El Clásicossa Barçan kannattajat saivat suolaa varsin tuoreisiin haavoihinsa, kun Real Madrid voitti Barcelonan tyylipuhtaasti 5-0. Di Stéfano iski kotijoukkueen ensimmäisen ja viimeisen maalin.

Helmikuu 1974, Santiago Bernabéu, Madrid

70-luvun alkuvuosina hollantilainen Ajax dominoi eurooppalaista jalkapalloa voittamalla kolme peräkkäistä Euroopan Cupia (nykyinen Mestarien Liiga). Pääosassa Ajaxin menestystä oli nuori Johan Cruyff, joka siirtyi Barcelonaa kesällä 1973.

Myös madridilaiset olivat kiinnostuneet hollantilaisesta, joka kuitenkin kieltäytyi Real Madridin kosiskeluista todeten, ettei voisi koskaan pelata seurassa, joka on “yhteydessä diktaattori Francoon”. Tämä oli hunajaa culéjen korville ja katalaanit rakastuivat pelaajaan välittömästi.

Culéjen tunteet hollantilaista kohtaan syvenivät entisestään helmikuussa 1974, kun Katalonian ylpeys haki historiallisen 0-5 -vierasvoiton Bernabéulta Cruyffin viimeistellessä yhden maalin. El Clásico ja kausi olivat Barcelonalle muutenkin tärkeitä, sillä keväällä 1974 joukkue juhli La Ligan mestaruutta 14 vuoden tauon jälkeen.

Marraskuu 2002, Camp Nou, Barcelona

Kun Real Madridin seurapresidentiksi kesällä 2000 pyrkinyt Florentino Pérez ilmoitti vaalipuheissaan Real Madridin hankkivan Barcelonan Luis Figon, monet naureskelivat. Viisi vuotta aiemmin Barcelonaan siirtynyt portugalilainen oli fanien ehdoton suosikki, jolla oli sopimuksessaan 37,5 miljoonan euron ulosostopykälä. Kenelläkään ei olisi varaa ostaa portugalilaista ulos sopimuksestaan.

Pérez valittiin Real Madridin seurapresidentiksi, ja monien hämmästykseksi tämä piti lupauksensa. Figo ostettiin ulos sopimuksestaan, mikä sai koko Katalonian kuohumaan. Figon siirtyminen pahimpaan viholliseen oli shokki, johon ei yksinkertaisesti oltu varauduttu. Vain muutama päivä aiemmin portugalilainen oli poseerannut paikallisen urheilulehden Sportin kannessa Barcelonan paidan kanssa.

Syksyllä 2002 pelatuttu El Clásico kuvasi hyvin seurojen välejä. Barcelonan kannattajat tekivät ottelussa hyvin selväksi, että parin vuoden takainen siirto oli kaikkea muuta kuin unohdettu.

Ottelun toisella puoliajalla Luis Figo asteli kohti kulmalippua antaakseen Real Madridin kulmapotkun Barcelonan ultras-kannattajien edestä. Katsomosta kentälle lensi kaikkea golf-palloista tupakansytyttimiin. Portugalilainen yritti antaa kulmaa pari minuuttia, mutta siitä ei tullut mitään, sillä katsomosta lensi tavaraa loputtomana sateena. Barcelonan silloinen kapteeni Carles Puyolkin yritti rauhoitella omiaan, ja lopulta kulma saatiin annettua.

Kaikkein symbolisin esine, joka kentälle heitettiin, oli kuolleen sian pää. Kuvaan sian päästä Camp Noun nurmella tiivistyy kaikki se, mitä Real Madridia kohtaan Barcelonassa tunnetaan.

Peli muuten päättyi 0-0. Useimmat muistavat tuolta illalta vain sian pään.

Marraskuu 2005, Santiago Bernabéu

Jos syksyn 2002 El Clásico muistetaan vihasta, on syksyn 2005 tarina hieman inhimillisempi. Tuona marraskuisena iltana Santiago Bernabéulla nähtiin varsin harvinainen reaktio, jollaisesta aiemmin oli päässyt nauttimaan vain muuan Diego Maradona.

Real Madrid oli voittanut vuosina 1998 – 2002 kolme Mestarien Liigan mestaruutta ja hallinnut jalkapallokenttiä Espanjassa ja Euroopassa. Barcelonan kaudet olivat olleet vaikeampia, vaikka kesällä 2003 seuraan hankittu brassitaituri Ronaldinho olikin osoittautunut huippuhankinnaksi.

Marraskuisessa taistelussa vuonna 2005 Ronaldinho pelasi yhden kaikkien aikojen otteluistaan. Barcelona nöyryytti Real Madridia Santiago Bernabéulla 3-0 brassitaiturin iskiessä kaksi maalia toisella puoliajalla. Ronaldinhon yksilösuoritukset saivat madridilaisyleisön osoittamaan kunnioitustaan seisaaltaan taputtaen.

Tällaiset eleet ovat El Clásicoissa olleet viime vuosina hyvin harvinaisia, sillä vaativat kotiyleisöt molemmilla paikkakunnilla ovat osoittaneet mielipidettään ennemmin viheltämällä omilleen kuin taputtamalla vastustajalle. Marraskuussa 2005 madridilaisyleisö kuitenkin osoitti urheiluhenkeä antamalla Ronaldinholle nämä suosionosoitukset.

Kuvat Santiago Bernabeun lehtereiltä tuona iltana ovat piirtyneet monen jalkapalloromantikon sarveiskalvoille.

Lataa...
Lataa...